Kiekkoisän Päiväkirja

Kiekkoisän Päiväkirja

torstai 2. elokuuta 2012

Kesäloma vai kesäreeniä...



Lätkäkausi on hauska ja pitkä. Se alkaa elokuussa ja loppuu kesäkuussa, ainakin meidän 11 v junnulla. Reenimäärä on kiitettävä ja siihen kaikki omat höntsät ja pihapelit päälle. Tunteja tulee innostuneelle pikkukiekkoilijalle valtavasti kauden aikana. 

Mökillä levyltä kännykkätutkalla uusia lämäriennätyksiä hakiessa punaiseksi maalatuilla kiekoilla, (punaisia jotta ne löytyisivät sieltä metsästä) ja rannaritarkkuuskisoja isin kanssa, jotka isi yleensä nykyään häviää, tuovat myös oman merkityksensä maalintekotaitoon ja kiekonkäsittelyyn.

Lopuksi vielä viikon leiri koulujen loputtua ja sitten kesäloma. Pitkä ja voimiavievä kausi ja harjoitusjakso on takana.

Mitä 11v pojan pitäisi tehdä kesällä... Olisiko hyvä saada tehdä sitä mitä huvittaa? Olisiko hyvä pitää tuntuma myös kiekkoon? Ja olisiko myös suositeltavaa hyödyntää kevyitä kunto-ohjelmia, mitä seuran valmentajat ovat laatineet E- junnuille kesäksi... 

Hullu on se aikuinen joka on oikeasti sitä mieltä, että 11v lapsi tarvitsee jotakin kesäreeniohjelmaa tai muuta vastaavaa pysyäkseen kehityksessä ja "kunnossa". Toki aikuinen aktiiviurheilija joutuu aina miettimään kesällä myös omaa tekemistään, jotta kauden alussa on helpompi jatkaa, mutta nyt puhutaanki pienistä lapsista, ei kilpaurheilusta!

Perustelen hulluutta näin: 
Jääkiekkoa harrastava junnu oppii ja kehittyy vain sen mukaan miten itse tahtoo ja mikä itseä kiinnostaa. Jos pitkän kauden ahkerasti pelaillut poika kesällä jättää mailan ja kiekot pölyynymään vaikka koko lomaksi, niin parempi niin, kun se, että eteen lyödään suoritusvaatimuksia jonkun kesäreenin suhteen jolloin taukoa "reeneistä" ei tule sinne korvien väliin käytännössä lainkaan. 

Lomaa pitää olla lomaa. Lapsi on terve kun se leikkii omaehtoisesti. Ja kyllä liikkuva lapsi myös liikkuu kesällä omaehtoisesti ilman sanaakaan jääkiekosta.

Ja into on takuulla valtaisa heti elokuussa, kun taas pääsee jäälle oikean reenitauon jälkeen. Ja tahtohan se tässä lajissa ratkaisee, eikö?

Jos intoa ja tahtoa ei kaikesta tauosta ja makkaransyönnistä huolimatta elokuussa tule, niin sitten ei tule.
Annetaan lasten olla lapsia.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Pitääkö syöttää vai tehdä maali?

Jääkiekkovalmennus on mielenkiintoinen juttu ja melkoista tiedettä. Junnuvalmennus on usein myös kovin suorituskeskeistä, vaikka sen tulisi olla ennemminkin kasvatuskeskeistä. Tärkeintähän on kuitenkin saavuttaa tavoite, eli se, että opitaan pelaamaan lätkää.

Jääkiekko on loppupeleissä hyvin yksinkertainen peli. Vain maalit ratkaisee. Ei mikään muu. Tämä herättääkin kysymyksen siitä, että pitääkö E-junnuille ja nuoremmille opettaa sitä syöttämistä niin kamalasti. Kyllähän ne oppii sen sitten kun siirrytään pelillisiin asioihin ja varsinkin siinä vaiheessa kun on lupa taklata kiekollista pelaajaa.

Vaikka lätkä onkin joukkuepeli, niin yksilölaji se on silti jopa huipputasolla. Yksilösuoritukset ja maalintekotaidot  ratkaisevat pelejä päivittäin. Tuskin se on mitään sattumaa, että aina samat nimet ovat pöytäkirjoissa. Pojat jotka itsekseen mätkivät kiekkoa maaliin kesät-talvet saavat toiston kautta taidon jota ei muuten saa ja joka on koko pelin suola unohtamatta maalivahdin yksilötaidon suunnatonta merkitystä.

Hienot Tupu-Hupu-Lupu kuviot ja vielä se viimeinen kolmas syöttö ja kiekko tyhjiin on sekin vain kolmen maagisen pelaajan yksilötaitojen lopputulos.

Jos on paikka, niin miksi et lauo?! Perus syöttötaidot ja hyökkäyksen aloitus ja perus joukkuepeli on toki opeteltava jo varhaisessa vaiheessa, mutta jos ollaan maalintekosektorilla, niin pelaajahan sen ratkaisun aina tekee esim. 2-1 tai 2-0 hyökkäyksessä. Syöttääkkö vai tehdä maali?

Tilastollinen tosiasia on kuitenkin se, että mitä enemmän laukauksia, niin sitä enemmän tulee myös maaleja. Eli opettaakko syöttämään aina, vai antaako yksilöiden itse oivaltaa tilanne. Jos maalinteko sujuu, niin miksei sitä sitten yrittäisi. Poikittaissyöttö kun voi myös epäonnistua ja silloin tulee mieleen, että mikset laukonut. Ja vaikka syöttö onnistuisi, niin tavallaan otetaan jälleen asken pelilaudalla taaksepäin, ja jälleen pitää laukoa. Kolmanneksi, poikittaissyötöstä on yllättävän vaikea vetää suoraan sinne mihin haluaa.

Eli lähtötilöanne; mulla on kiekko ja tuossa on maali ja kaveri hakkaa lapaa jäähän siellä vieressä. Kysymyshän on vain siitä mitä junnujen annetaan itsekseen tehdä. Eli saako itse tehdä arvioita ja käyttää luovuuttaan ja harkintakykyään saadakseen maalin. Ja maalihan on edelleen pelissä ainoa tavoite. Vai otetaanko tavoitteeksi, että tee niinkuin valmentaja käskee; jos kaveri on siinä niin syötä!! Mikä on oikea vastaus? Mistä junnu oppii eniten jääkiekkoa?

Vastaus on luovuus. Ilman sitä ei tule maalejakaan. Peliäly ei kehity jos ei itse saa ajtella 10-vuotiaana pelaajana. Jos paikka on niin yritä maalia, jos koet että kaveri joka vieressä on, pystyy paremmin maalintekoon, niin syötä, mutta älä sitten mokaa sitä... Vaikea tilanne kaikenkaikkiaan aina...

Eli mitä tästä opimme? Jääkiekko on tulospeli. Eniten maaleja tehnyt joukkue voittaa. Eli se joukkue jolla on paremmat maalintekijät ja parempi veska. Siispä tee se maali, muuten peliä ei voi voittaa. Eihän niitä syöttöjä kukaan laske jos ei siitä sitten tule sitä maalia.

Yhtäkaikki, luovat ratkaisut ovat ainoa tapa kehittyä pelaajana. Ja sehän se tavoite junnuvalmennuksessa on, että jokainen juniori oppii itse yksilönä pelaamaan joukkuepeliä nimeltä jääkiekko.