Kiekkoisän Päiväkirja

Kiekkoisän Päiväkirja

torstai 8. toukokuuta 2014

Jääkenttäsäätiö häpäisi edesmenneen suurmiehen Aimo Mäkisen nimen?



Myytiinkö junnujen Prime Time jäävuorot sponsorille?


Aimo Mäkinen testamenttasi reilu kymmenen vuotta sitten 2-3miljoonaa euroa omaa rahaa jotta Helsingin Vuosaareen rakennettaisiin jäähalli paikallisille juniorikiekkoilijoille eli Vuosaaren Viikingeille. Halli saatiin vihdoin valmiiksi muutama vuosi sitten ja nimettiin tottakai Aimo Mäkinen Areenaksi josta me kaikki olemme ylpeitä. Vuosaaren jäähilliin liittyy siis historia jo pitkälle Itä-Helsingin korttelikiekkoliigaan ja Jokereiden perustamiseen saakka sillä Aimo Mäkinen on myös Jokerit-jääkkiekkoseuran takana ja Jokereiden liigapelaajien veteraanijoukkuekin on nimetty ansaitusti nimellä ”Aimot”

Hallissa kiekkoilee tulevana kautena 2014-2015 ennätysmäärä Viikkari-paidassa pelaavia innokkaita kikkoilijan alkuja. Viikinkien puitteet ovatkin erittäin hyvät ja Viikingit on maamme juniorikiekon ehkä suurin kasvattajaseuraseura ja yhteistyö kilpaseura-Jokereiden ja muidenkin kasvattajaseurojen kanssa on nostanut Viikingit suosituksi kiekkokouluksi ja kasvualustaksi nuorelle urheilijalle.

Jääkenttäsäätiö joka käytännössä ”omistaa” hallin ja jakaa jäät myös muutamassa muussa Stadin hallissa on yllättäen kaikessa hiljaisuudessa ja kaikkien kauhuksi ilmeisesti myynyt Aimo Mäkisen nimeä kantavan areenan nimen Kuljetusrinki Oy nimiselle yritykselle sillä seurauksella, että kohokirjaimin pääsisäänkäynnin yläpuolella oleva teksti AIMO MÄKINEN AREENA on ruuvattu kokonaan irti ja kieltämättä tökerö tarra liimattu päälle jossa lukeekin Kuljetusrinki Areena. Temppu on herättänyt paljon vihaa ja närkästystä kaikkien hallia käyttävien perheiden ja joukkueiden ja valmentajien ym. henkilöiden keskuudessa kenen kanssa on jonkun sanan vaihtanut. ”kyllä on törkeää” ja ”kuka tästä on vastuussa” ja ”tuohan on jo rikos” ovat vain muutamia lievempiä ilmaisuja mitä hallilla kuulee. Kaikki ovat sitä mieltä että on ihan ok jos kaukalon laidalla on vaikka sata mainosta ja se tuo rahaa yhteiseen hyvään, mutta eihän säätiöityä testamentin kautta annetteua jättiomaisuutta saa tällä tavalla häpistä. Taitaa Aimokin kääntyä pian haudassaan ellei ole jo kääntynyt. Tämä koetaan aidosti lähes haudan häpäisyksi tai ainakin lähellä sitä. Jokatapuksessa tämä on tunnetasolla ja moraalisesti arveluttavaa.

Moni vanhempi tietysti toivoo että nimen myyminen nyt sitten toisi junnuillekin pienen potin jos kerran näin on väistämättä annettu tapahtua, mutta pahin pommi tulikin tässä Tuokokuun 2014 alussa murskaavasti kiekkoperheittemme tietoon seuramme kautta:
Keväällä 2014 yllättäen ilman varoitusta jääkenttäsäätiö ilmoitti että käytännössä NOSTAA junioreiden jäiden hintoja merkittävästi. Eikä tämäkään vielä riitä vaan jääkenttäsäätiö jakaa jatkossa tulevalla kaudella miesten harrastuskiekkoseuroille junioreiden edullesimpia ns Prime Time-vuoroja ja pienet juniorit jotka ovat siis kaikki peruskoululaisia, joutuvat ottamaan vastaan entistä myöhäisempiä vuoroja ja käytännössä jään hinta myös nousee junnuilla. Jokaisen kenen kanssa olen asiasta keskustellut on vaikea kerätä aikuinen mieli vihansekaisista tunteista kun samalla tietoomme tuli että Kuljetusrinki Oy:n harraste höntsä-joukkue saa jatkossa junnujen edullisempia Prime Time vuoroja. Miettikää nyt mitä tässä oikeen tapahtuu ja miltä tämä näyttää. Eikö siellä kenelläkään tullut mieleen että tästä nousee valtava meteli.

Paljon on jo kirjoitettu siitä, että lasten harrastukset maksavat aina vaan enemmän ja moni jättää hyvän harrastuksen vain taloudellisista syistä. Ja kohta syynä voi olla jopa nukahtaminen kesken treenien kun junnuvuorot päättyvät viikollakin jopa klo 22.00

Tänään Aimo Mäkinen Areena:n, korjaan Kuljetusrinki Areenan kaukalon laidalla pohdimmekin huoltajien ja valmentajien kassa kun Viikinkien 12-vuotiaat pojat treenasivat jäällä kello 21.30 keskiviikko iltana, että kukakohan on saanut uuden mökin ja missäköhän se on. Ja Viikingeille vaan tulee kymmenien tuhansien eurojen lisälaskua ensi kauden jäistä, vaikka mainosta on nyt seinillä.

Ikäävää tietysti myös Kuljeturinki Oy:n kannalta että kuvio väkisinkin näyttää suorastaan törkeältä. Ja mitä tähän sanookaan Jääkiekkoliitto, olisi mukava kuulla. Näinkö meidän junnukiekkoilua halutaan edistää? Ottaisiko Kummola tähän jotain kantaa tai sitten Bogo, joka taitaa olla siellä Jääkenttäsäätiön johdossa?

Tunteet ovat nyt todella pinnassa ja totuus on kyllä väistämättä se, että Kuljetusrinki Oy ei ole kovin suuressa huudossa hallia käyttävien keskuudessa. Mihin syyttävä sormi nyt osoitetaan?

Yleinen mielipide tuntuu olevan kuitenkin se että hallin nimi halutaan takaisin Aimo Mäkisen kunniaksi. Hänen työnsä ja omistautumisensa junioriurheilun edistämiseksi hakee vertaansa ja sitä mainetta ei tule rahalla myydä kenellekkään.