Myytiinkö
junnujen Prime Time jäävuorot sponsorille?
Aimo
Mäkinen testamenttasi reilu kymmenen vuotta sitten 2-3miljoonaa
euroa omaa rahaa jotta Helsingin Vuosaareen rakennettaisiin jäähalli
paikallisille juniorikiekkoilijoille eli Vuosaaren Viikingeille.
Halli saatiin vihdoin valmiiksi muutama vuosi sitten ja nimettiin
tottakai Aimo Mäkinen Areenaksi josta me kaikki olemme ylpeitä.
Vuosaaren jäähilliin liittyy siis historia jo pitkälle
Itä-Helsingin korttelikiekkoliigaan ja Jokereiden perustamiseen
saakka sillä Aimo Mäkinen on myös Jokerit-jääkkiekkoseuran
takana ja Jokereiden liigapelaajien veteraanijoukkuekin on nimetty
ansaitusti nimellä ”Aimot”
Hallissa
kiekkoilee tulevana kautena 2014-2015 ennätysmäärä
Viikkari-paidassa pelaavia innokkaita kikkoilijan alkuja. Viikinkien
puitteet ovatkin erittäin hyvät ja Viikingit on maamme
juniorikiekon ehkä suurin kasvattajaseuraseura ja yhteistyö
kilpaseura-Jokereiden ja muidenkin kasvattajaseurojen kanssa on
nostanut Viikingit suosituksi kiekkokouluksi ja kasvualustaksi
nuorelle urheilijalle.
Jääkenttäsäätiö
joka käytännössä ”omistaa” hallin ja jakaa jäät myös
muutamassa muussa Stadin hallissa on yllättäen kaikessa
hiljaisuudessa ja kaikkien kauhuksi ilmeisesti myynyt Aimo Mäkisen nimeä
kantavan areenan nimen Kuljetusrinki Oy nimiselle yritykselle sillä
seurauksella, että kohokirjaimin pääsisäänkäynnin yläpuolella
oleva teksti AIMO MÄKINEN AREENA on ruuvattu kokonaan irti ja
kieltämättä tökerö tarra liimattu päälle jossa lukeekin
Kuljetusrinki Areena. Temppu on herättänyt paljon vihaa ja
närkästystä kaikkien hallia käyttävien perheiden ja joukkueiden
ja valmentajien ym. henkilöiden keskuudessa kenen kanssa on jonkun
sanan vaihtanut. ”kyllä on törkeää” ja ”kuka tästä on
vastuussa” ja ”tuohan on jo rikos” ovat vain muutamia lievempiä
ilmaisuja mitä hallilla kuulee. Kaikki ovat sitä mieltä että on
ihan ok jos kaukalon laidalla on vaikka sata mainosta ja se tuo rahaa
yhteiseen hyvään, mutta eihän säätiöityä testamentin kautta
annetteua jättiomaisuutta saa tällä tavalla häpistä. Taitaa
Aimokin kääntyä pian haudassaan ellei ole jo kääntynyt. Tämä
koetaan aidosti lähes haudan häpäisyksi tai ainakin lähellä sitä. Jokatapuksessa tämä on tunnetasolla ja moraalisesti arveluttavaa.
Moni
vanhempi tietysti toivoo että nimen myyminen nyt sitten toisi
junnuillekin pienen potin jos kerran näin on väistämättä annettu
tapahtua, mutta pahin pommi tulikin tässä Tuokokuun 2014 alussa
murskaavasti kiekkoperheittemme tietoon seuramme kautta:
Keväällä
2014 yllättäen ilman varoitusta jääkenttäsäätiö ilmoitti että käytännössä NOSTAA
junioreiden jäiden hintoja merkittävästi. Eikä tämäkään vielä
riitä vaan jääkenttäsäätiö jakaa jatkossa tulevalla kaudella
miesten harrastuskiekkoseuroille junioreiden edullesimpia ns Prime
Time-vuoroja ja pienet juniorit jotka ovat siis kaikki
peruskoululaisia, joutuvat ottamaan vastaan entistä myöhäisempiä vuoroja ja käytännössä jään hinta myös nousee junnuilla. Jokaisen kenen kanssa olen asiasta
keskustellut on vaikea kerätä aikuinen mieli vihansekaisista
tunteista kun samalla tietoomme tuli että Kuljetusrinki Oy:n harraste höntsä-joukkue saa jatkossa junnujen edullisempia Prime Time vuoroja. Miettikää nyt mitä
tässä oikeen tapahtuu ja miltä tämä näyttää. Eikö siellä
kenelläkään tullut mieleen että tästä nousee valtava meteli.
Paljon
on jo kirjoitettu siitä, että lasten harrastukset maksavat aina
vaan enemmän ja moni jättää hyvän harrastuksen vain
taloudellisista syistä. Ja kohta syynä voi olla jopa nukahtaminen
kesken treenien kun junnuvuorot päättyvät viikollakin jopa klo 22.00
Tänään
Aimo Mäkinen Areena:n, korjaan Kuljetusrinki Areenan kaukalon
laidalla pohdimmekin huoltajien ja valmentajien kassa kun Viikinkien
12-vuotiaat pojat treenasivat jäällä kello 21.30 keskiviikko
iltana, että kukakohan on saanut uuden mökin ja missäköhän se
on. Ja Viikingeille vaan tulee kymmenien tuhansien eurojen lisälaskua ensi kauden jäistä, vaikka mainosta on nyt seinillä.
Ikäävää
tietysti myös Kuljeturinki Oy:n kannalta että kuvio väkisinkin
näyttää suorastaan törkeältä. Ja mitä tähän sanookaan
Jääkiekkoliitto, olisi mukava kuulla. Näinkö meidän
junnukiekkoilua halutaan edistää? Ottaisiko Kummola tähän jotain
kantaa tai sitten Bogo, joka taitaa olla siellä Jääkenttäsäätiön
johdossa?
Tunteet
ovat nyt todella pinnassa ja totuus on kyllä väistämättä se,
että Kuljetusrinki Oy ei ole kovin suuressa huudossa hallia
käyttävien keskuudessa. Mihin syyttävä sormi nyt osoitetaan?
Yleinen
mielipide tuntuu olevan kuitenkin se että hallin nimi halutaan
takaisin Aimo Mäkisen kunniaksi. Hänen työnsä ja
omistautumisensa junioriurheilun edistämiseksi hakee vertaansa ja
sitä mainetta ei tule rahalla myydä kenellekkään.
Tämä on niin hieno ja hyvä kirjoitus joka olisi hyvä saattaa tuonne liittoon asti tiedoksi!
VastaaPoistaMitäköhän liitto voi tälle tehdä? Aimon nimi on siellä hallin aulassa :) paljon kivempi paikka on sille löydetty
PoistaErittäin hyvä kannanotto. Tämä tuntuu olevan monen juniorijoukkuelajin ongelma: hinnat nousevat ja kaupunkeja ja muita tahoja ei tämä kiinnosta minkään vertaa. Halleista on tehtävä ultrakannattavia hinnalla millä hyvänsä ja se on usein juuri tuo 7-14 vuotias nuori joka tästä perheensä kanssa maksaa tuon laskun. Itse olin menossa kommentoimaan tuonne "Kuljetusringin" sivuille, mutta kommentointi oli kiinni. No, minulta ei ainakaan tullut mitään positiivista mieleen, vaikka joku sellaista oli yrityksen puolella toivonut. Kyllä yrityksen pitää määrittää se, mikä on heidän viestinsä. Nyt Kuljetusringin toimintaa kiljuu: "Me maksoimme nimestä, joten saamme sitten parhaat vuorot, käytämme sitä tai emme. Paskat muista!".... tämä varmaankaan ei ole ollut yrityksen tarkoitus. Viestinnällisesti olisi ollut parasta ilmoittaa, että halli pystyy pitämään ohuemmat hinnat ja tarjoamaan junioreille parempaa palvelua, kiitokset tämän yrityksen. Ei ole ollut nyt kokonaiskuva mielessä kun aivopieru on päässyt livahtamaan karkuun...
VastaaPoistaAimo Mäkisen tekemä työ helsinkiläisen juniorityön eteen tulisi tunnustaa. Mikäli nimi otettiin pois seinästä, niin jotakin tilalle. Patsas etuoven viereen, ehdotan minä
VastaaPoistaSoitin kuljetusringille, kyllä pistää vihaksi. Kehui itseään "jääkiekkomieheksi henkeen ja vereen" sekä kertoi pitkästä yhteistyöstä joka nyt toteutui ja oli ylpeä että Areenan nimi kantaa heidän nimeään. Ei hävettänyt miestä yhtään että Aimo Mäkisen perintörahoilla tehty halli on nyt historiaa. Kehui vielä että Aimon nimi löytyy sentään hallin sisältä! Huhhuh. Uskoi saavansa paljon positiivista julkisuutta kaupan myötä. Toivottavasti kyseinen yritys ei näe enää päivänvaloa enää muutaman vuoden päästä. Vaikka suurin rikollinen tässä on säätiö, pitäisi yrityksilläkin pientä moraalia näissä asioissa olla.
VastaaPoistahttp://kuljetusrinki.com/2014/02/kuljetusrinki-areena/
PoistaKäsittääkseni Viikingit hoitaa mainosten myynnin kyseisellä areenalla jonka Aimon nimeä pitäisi kantaa.
VastaaPoistaUskoakseni nimen vaihdosta tulleet rahat menevät kutakuinkin puoliksi Viikinkien ja jääkenttä säätiön kanssa.
Ei kyllä mene.
PoistaViikingeillä EI OLE omaa hallia, heillä ei ole mitään sanavaltaa näissä asioissa. Rakentakoot omansa halvoilla tuntihinnoilla ja sitten miettikööt miten kattaa sähkö ja vesikulut.
PoistaKuinka moni muu kasvattaja joukkue siellä harjoittelee. Kuinka monen muun joukkueen logo siellä on seinällä?
PoistaEiköhän se ole nimikoitunut Viikinkien halliksi, kahviloineen päivineen.
Käsittääkseni Viikingit saa ensisijaisesti poimia sieltä haluamansa jäät (ainakin prime time)
http://yle.fi/uutiset/vuosaaren_viikingit_paasevat_kotihalliin/5449190
PoistaVuosaaren halli kuuluu jääkenttäsäätiölle ei viikingeille. Säätiö myy jäät ja jäänjakaja sitten ne juniorijoukkueille jakaa. Olkoon halli vaikka päällystetty logolla niin ei joukkueella ole minkään näköistä valtaa siellä.
Poistavoihan aimo!!!!
VastaaPoistaOlikohan tuossa yli kuukaus takaperin niin kyseinen halli oli ihan yleisessä myynnissä, joten ehkä siinä saattaa olla jokin syy että hintoja nostettu yms, jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä.
VastaaPoistaMitä jos te tietämättömät vaan keskittyisitte siihen ostatteko makarooni vai maksalaatikkoa huomenna kaupasta.
PoistaJust just... hinnat nousi sen vuoksi että juniorit joutuivat ottamaan tuettujen vuorojen ulkopuolelta kalliita vuoroja menetettyjen tilalle. Ne halvat prime-time vuorot meni sponsoroinnin mukana Kuljetusrinki Oy:n käyttöön.
PoistaViikingit maksaa saman maksun jäävuoroista kuin kaikki muutkin helsinkiläisseurat ja Vuosaaren hallin maksut itsessään eivät nousseet.
Juniorit kärsivät tässä tilanteessa kahdesta eri syystä:
- vuoroja tuli myöhäisemmälle ajankohdalla
- vuoroista joudutaan maksamaan kalliimpi hinta, kun eivät ole tuettuja vuoroja.
Mitä väärää tämä Kuljetusrinki oy on tehnyt? Jos heille on myyty jäähalli rahalla, niin kai he saavat tehdä sillä mitä haluavat? Eikö tässä nyt kannattaisi paheksua jäähallia myynyttä tahoa?
VastaaPoistaEi sitä hallia oo mihinkään myyty, kuljetusrinki osti vain mainospaikan? Halli on edelleen säätiön omistuksessa.
PoistaHeh, mainospaikan ostaneen narikan liikevaihdolla ei niin kovia summia mainospaikasta makseta, että Aimon nimi olisi oikein laittaa naftaliiniin.
VastaaPoistaKuljetusrinki Oy
2013/07
Yrityksen liikevaihto (1000 EUR)
2865
Liikevaihdon muutos%
13.10
Tilikauden tulos (1000 EUR)
124
Liikevoitto%
5.90
Lähemmäs 3 miljoonan euron vuosittaista liikevaihtoako vertaat narikkaan. Suhteellisen iso pulju jo kyseessä.
PoistaOn halleja, joiden nimen voi vaihtaa/myydä/ostaa, on halli Vuosaaressa, joka olisi ansainnut pitää nimensä Aimo Mäkinen Areena. On asioita, joiden arvoa ei mitata rahassa ja voidaan mitata rahassa. Aimo Mäkinen Areena ja sen rakentamiseen käytetyt varat kuuluvat jälkimmäiseen joukkoon, jossa jääkiekolle + muille jäälajeille rakennetun hallin olisi kyllä mielellään nähnyt alkuperäisellä nimellään. Vaan, emmehän enäää kunnioitakaan oikeastaan mitään, kaikki-mulle-nyt-heti!
VastaaPoistaTänään oli ilmestynyt hallin sisään ulkopuolelta pois ruuvatut rosteriset aimo mäkinen areena kyltit. Ulkopuolella napottaa hienosti kuljetusrinki AREENA kyltti. Samoin hallille johtavalla tiellä ohjaavassa kyltissä kuljetusrinki AREENA. Kuljetusrinki nimi teipattu hienosti aimo mäkinen päälle :-)
VastaaPoistaLiitto ei auta, ei ketään, ei koskaan, ei missään. Ainoastaan rangaitsee ja rajusti. Siellä ne pirkat ja muut juo kaffetta ja tekee onnettomia päätöksiä. Ensin päättää ja sitten käsittelevät, oliko oikea päätös, siis samat kaverit;) Mutta näillä mennän ja pirkat päättää.... ;)
VastaaPoistaOnko tämä case jo haudattu? Miten kävi? Helsingin jäähallin toiminnot hoidetaan itsevaltiaan tavoin, se on huomattu monella taholla! Saavutetun aseman ( myös yhteiskunnan varoin) törkeää hyväksikäyttöä, huonoa asiakaspalvelua halleilla ja kiskurihintoja!
VastaaPoistaBogo ja hyvätveljet ovat rikollisia!
VastaaPoista